18.7.2012

Vauvoja ja suru-uutisia

Rottalaan/hiirulaani kuuluu sekää hyvää , että huonoa.
Aloitetaan niistä hyvistä uutisista, ettei heti alkuunsa tule pahamieli..
Vihdoin ja viimein meille syntyi hiirilapsosia!! :) Niitä on hartaasti odotettu ja toivottu!
Neljä naarasta on asunut uroksen kanssa, ties kuinka  kauan eikä tulosta meinannut syntyä. Olin jo melkein heittänyt "hanskat tiskiin" koko hiirivauvojen kanssa ja ajattelin että ei niitä synny.
Koin kuitenkin ihanan positiivisen yllätyksen, kun aloin siivoilemaan hiiridunaa, huomasin että kahden naaraan vatsa oli alkanut mukavasti pyöristymään :)

Iloisia uutisia sainkin viime sunnuntaina eli 15.7, kun katsoin hiiridunaan ja näin siellä pienen pieniä hiirulaisten alkuja <3 Nämä kaksi mammaa olivat päättänyt synnyttää aikamoisen määrän, sillä poikasia oli yhteensä 29!! O.o  Siinä olikin meikäläiselle melkoinen määrä poikasia karsittavaksi.

kaikki 29 vielä jäljellä.



Jätin ensiksi molemmille emoille 6 poikasta eli yhteensä 12, näytti kuitenkin siltä että muutama poikanen jäi ilman maitoa, joten määrä pieneni siitä vielä. Tällä hetkellä pesässä möngertää 8 oikein hyväkuntoista ja pulskaa hiirivauvaa :) Jos katsoin sukupuoli jakauman oikein, niin näyttäisi se olevan puolet ja puolet eli 4 urosta ja 4 naarasta.
 Ikää vauvoille on 3vrk


___________________________________________________________
Nyt kun on puhuttu hiirivauvoista, niin on aika puhua rottavauvoista :)
Kerpun pikkuiset kasvavat aikamoista vauhtia ja kaikille riittää hyvin maitoa.
Anne on päivittäin kertonut poikasten kuulumisia, on aivan ihanaa kun on löytänyt noin luotettavan ja mahtavan sijottikodin!! Kiitos Anne sinulle suuresti!! <3 <3
Kerpun poikasia jätettiin kasvamaan yhteensä kahdeksen, joista viisi ovat naaraita ja kolme uroksia.
En ole vielä osanut päättää minkä itselleni noista jätän, mutta onneksi tässä on vielä aikaa :)
Urokset, hieman alle viikon ikäisenä

naaraat, hieman alle viikon ikäisinä


Odotan hirveästi, että tänne kotiinkin syntyisi pikkuisia rottanaperoita, tuntuu että siitä on ikuisuus kun on saanut läärätä pikkuisia, vaikka viimepoikueesta on aikaa vasta 4kk :D
Odotukseni ehkä palkitaankin pian, sillä Änkyrä neidille on tullut 30g lisää painoa, nyt vain kaikki sormet ja varpaat ristiin, että olisi odotettavissa pikkuisia.
___________________________________________________________
Sitten niihin surullisiin uutisiin :( :(
Rottalastamme lähti tänään juustomaille yksi suuri persoona, nimittäin Zorro alias Don Diego De La Vega.
Zorro on oma kasvattini ja jäi kotiin elämäni ensimmäisestä badger pesueesta, tämä herra on myös ainut, joka on voittanut virallisesta luokasta tähden meidän rottalassamme.
Onneksi Zorro ehti olla isukkina parille ihanalle poikueelle ja noista syntyikin oikein hyvännäköisiä jälkeläisiä. 
Kipeää teki päästää komeasta poijasta irti, mutta ei auttanut :( Rohina ja keuhkohen pihinä oli niin kova, ettei siihen enää antibiootit auttaneet.

Hyvää matkaa rakas <3 <3
Zorro 22.03.2011 - 18.07.2012

10.7.2012

Mistä kaikki sai alkunsa

Ajattelin näin aikani kuluksi kirjoittaa hieman historiaa siitä, että mistä rottailuni on lähtenyt käyntiin ja mitä kätkeytyy nykyään sanan "maikkoon rottala" sisälle :)

Mennään muistaakseni vuoteen 1998 (jos ei kauemmaksikin), se on vuosi jolloin sain ensimmäisen kosketukseni kesyrottiin ja täytyy sanoa, että rakkaus syntyi siitä hetkestä. 
Tuolloin isosiskoni hankki itselleen kaksi rottasta, Tikku ja Takku -herraset. Muistan kuinka "salaa" kävin aina katsomassa siskoni huoneessa rottien touhuamista, sen verran mielenkiintoisia otuksia ne olivat ja myönnetään, taisimpa pariin otteeseen ominelupineen hieman sylitelläkkin näitä rottaherroja, mutta ei kerrota siitä siskolleni ;)
Aikanaan Tikusta ja Takusta aika jätti, mutta päähäni jäi kuitenkin kytemään ajatus, että sitten kun minä olen "aikuinen" ja asun omassa kämpässä, niin hommaan kyllä itselleni rottia.

Vuodet kuluivat ja tämä ajatus säilyä päässäni...

Koitti vuosi 2008, jolloin asuin omillani, kissojakaan ei enää ollut joten lemmikin paikka oli auki. Päätin, että nyt on se aika, kun rottaset saavat kotiutua minun huusholliini :)
Niin alkoi armoton netin selaaminen ja tiedon hankkiminen..

Sitten koitti se päivä, kun neljä ihanaa rottaherra kotiutuivat minulle <3
                                                    Remy (03.12.2008 - 03.03.2011)
Remy oli veljeksistä se "pieni, mutta pippurinen", varmaankin tämän itsepäisyyden ja "pippurin" ansiosta oli se veljeskaartin pitkäikäisinkin :) Remy ehti saavutta kunnon miehen iän, nimittäin 27kk, ennenkö siitä aika jätti.
Tämä husky poitsu jätti minuun myös lähtemättömän vaikutuksen ja tulee minun sydämessäni olemaan aina paikka husky rottaselle :)
                                                    Damien (03.12.2008 - 23.02.2011)
Damien lähti hieman ennen Remyä, joten ehti sekin jo täyttää kaksivuotta, joka on rotalle kunnioitettava ikä.
Damien oli rottanen, jolla ei koskaan ollut huonoa päivää, se oli aina ihana lössykkä itsensä ja rakasti rapsutuksia <3 Sen verran ison kolon Damien jätti minun sydämeeni, että joskus vielä tähän rottalaan tulee pikkuinen amber :)
                                                    Skeletor (03.12.2008 - 05.10.2010)
Äideillä ei ehkä saisi olla suosikkeja, mutta en voinut sille mitään että Skelppa oli se kaikista rakkain<3
On Skeletorin "vika" ,että nykyinen kuvio jota kasvatan on badger. Skelerot oli tämän rottalan ensimmäinen badger (vaikkakin tähdellä varustettu, eikä laukilla). Skeletor oli veljeksistä se uteliain tapaus, joka oli aina luukulla pälyilemässä minun puuhiani ja tarkastelemassa, josko sitä pääsisi syliin ja rapsutettavaksi :)

                                                       Snake (03.12.2008 - 12.02.2010)
Oli veljeksistä se, jonka ei aluksi pitänyt edes tulla minulle, mutta kun näin tämän herrasen, niin en vain voinut sitä jättää ottamatta :D
Snake oli veljeksistä se "raasu" ,joka oli välillä omissa oloissaan ja valitettavasti välillä sai sen takia myös turpaansa, ei kuitenkaan ikinä mitenkään pahasti.


Nyt kun olen kertonut teille veljesten tarinan, voidaankin jatkaa eteenpäin :)
Ensimmäiset poikaset tässä rottalassa ovat syntyneet 09.06.2010, silloin Heli pyöräytti maailmaan kasan pikkuisia pew,bew ja husky-striped lapsosia. 
A-Poikaset 4vrk ikäisinä

 Näistä poikasista meidän rottalaa jäi ihastuttamaan pikkuinen Aarne poika, ensimmäinen dumbo ja tähän asti myös viimeinen.

Ensimmäiset badgerit syntyivät tähän taloon 22.03.2011 ja se oli kasvattaja "urani" käännekohta, siitä alkoi kunnon työstäminen badgereiden parissa ja rottala alkoi myös laajentumaan pikkuhiljaa.
Tästä poikueesta itselleni jäi loppujen lopuksi kolme yksilöä, joista jokainen ovat saaneet laatupalkinnon ja yksi myös tähden.


D-Poikaset 4vrk ikäisinä




D-Poikasten jälkeen rottalassani on syntynyt 5-6 poikuetta vuodessa ja pikkuhiljaa mennään kasvatuksessa eteenpäin. Rottaset ovat vieneet sydämeni ikuisiksi ajoiksi, enkä voisi enää edes kuvitella millaista olisi olla ilman yhtäkään siimahäntää.

Tottakai kasvattajan osa on välillä myös hyvin rankka, ei suinkaan pelkästään poikasten teettämistä, näyttelyissä käymistä jne.
Surua on myös mahtunut jo nyt kasvattajauralleni, vaikka se ei ole hirveän pitkä ollut. 
Yksi poikue on aikoinaan kuollut kokonaan, on jäänyt naaraita tiinehtymättä, rottia on kuollut nuorena ja ties mitä. 
Mutta paljon tästä saa myös irti ja se saa jatkamaan :)
Näyttelyistä on tullut jonkinverran menestystä ja yksi hienoimmista kohokohdista oli, kun rottaseni oli PetExpo tapahtumassa ROP1 molemmilla pet tuomareilla, kyllä siinä meinasi silloin kyynel vierähtää :)

Lisäksi näyttelyiden TODELLA iso plussa on rottaihmiset!!
Olen näyttelyitä kiertäessä saanut tutustua aivan mahtaviin tyyppeihin, viettää heidän kanssa aikaansa ja varmasti suurinosa heistä ovat loppuelämänsä minun ystäviäni <3 
Se tunne, kun saa viettää kokonaisen päivän ihmisten kanssa, jotka rakastavat näitä siimahäntiä yhtä paljon kuin minä, on todella mahtavaa :) 
Tottakai näyttelyreissut ovat myös rankkoja, mutta kyllä se on sen arvoista!

Nykyään Maikkoon Rottalassa pyörii vaihteleva määrä siimahäntiä, tällä hetkellä kokonaismäärä on yhteensä 17 aikuista rottasta + kolme kotia etsivää poikasta. Sukupuoli jakauma on yhdeksän naarasta ja kahdeksan urosta.
Varahäkkejä on varasto pullollaan, joten tästäkin voisi rottalaa vielä laajentaa suuremmaksi :D 
Olen yrittänyt määrän kuitenkin pitää n.20 yksilössä, että jäisi tarpeeksi aikaa jokaista käsitellä.




Nakkeja, nakkeja

Tänään Anne oli laskenut pienet lapsoset ja Kerppu oli sitten päättänyt pyöräyttää maailmaan melkoisen määrän, nimittäin 19 poikasta!! 
Eihän siinä auttanut mikään muu, kuin Annen karsia pesuetta pienemmäksi, nyt pesässä möngertää 12 pikkuista rottasen alkua ja parin päivän päästä sitten lähtee vielä muutama pikkuinen pois, että varmasti riittää maitoa kaikille ja ennen kaikkea se että emo jaksaa huolehtia kaikista nappuloista.


Tällä hetkellä sukupuoli jakauma on 8 naarasta ja 4 urosta, katsotaan mimmonen jakauma on sitten loppujen lopuksi. Sen on vain itse huomannut, että naaraat menevät paremmin kaupaksi kuin urokset. 


Laitetaan vielä lopuksi kuvaa 1vrk ikäisistä möngertäjistä <3

9.7.2012

Vauva uutisia

Vauvauutisia sainkin kuulla aikaisemmin, kuin osasin odottaa <3
Kerppu synnytti tänään kasan pikkuisia nakkeja. Vielä ei tiedä kuinka monta pikkuista pesässä möngertää, mutta pian tuokin tieto saadaan. Alustavia varauksia pikkuisista otetaan jo vastaan. Kakarat kasvavat hyvinkäällä Annen luona, mutta kyselyt tulee osoittee minulle eli kasvattajalle.

8.7.2012

Blogi on syntynyt

Päätin perustaa rottalaani varten oman bloginsa, täältä voi tästä lähtien sitten lukea meidän rottalan kuulumisia :)


Ei oikein tiedä mistä sitä oikein aloittaisi..
Alkuvuosi oli näyttelyiden osalta melko hiljaista, en ehtinyt käymään kuin yksissä näyttelyissä. Poikueita meillä on tämän vuoden aikana syntynyt kolme.
ensin sijoitustyttönen Ratsian Cilpasisko "kirppu", synnytti sijoituskodissa Ilmajoella kasan pikkuisia rotanalkuja helmikuussa, näistä muksuista jätin itselleni kasvamaan yhden poitsun.

Maaliskuussa sitten synnytti Ratsian Jotain Kaunista eli Joti. Pikkuisia rottaisia syntyi taas melkoinen kasa, yhteensä 15. Karsin poikueen koon seitsemään yksilöön. Tästä poikueesta oli tarkoitus jättää itselleni kasvamaan ainoastaan yksi naaras, mutta koska joukosta löytyi myös lupaavia uroksia, niin loppujen lopuksi jätin itselleni kaksi urosta ja yhden naaraan. Pari pikkuista tästä poikueeasta etsii vielä sitä omaa ihmistään.


Huhtikuussa olikin sitten Fairyn aika synnyttää (Fairytale Gone Bad). Pikkuisia nakkeja möngersi pesässä taas melkoinen kasa. Poikue oli yhdistelmästä rex + rex eli muutama tuplarex myös pesueeseen syntyi. Yksi näistä tuplarexeistä asustelee sijoituskodissa jurvassa. Tästä poikueesta jokainen pikkuinen on löytänyt sen oman ihmisensä <3


Nyt onkin huhtikuun jälkeen sitten ollut aivan hiljaista poikas rintamalla. Jännityksellä odotan, koska saan hyvinkään suunnalta kuulla uutisia. Siellä nimittäin Kerppu (Geranium), sijoituksessa oleva naaras on viimeisillään kantavana <3 <3
Kerppu on astutettu Sanders Guava-Limellä, syntyväksi odotetaan pikkuisia badgereita ja "irkkuja" (irish). Olen saanut paljon kuvia Kerpun masusta ja ihanasti on mamman maha pyöristynyt :) Tästä poikueesta olisi tarkoitus jättää itselle yksi pikkuinen kasvamaan.


Mitäs muuta kuin poikasia.. 
No rottala on kasvanut yhdellä uudella tulokkaalla, nimittäin pikkuinen Milli tyttönen tuli ihastuttamaan meidän rottalaamme Milli (Ratsian Million Dollar Baby) on oikein utelias ja topakka tyttönen ja välillä meinaakin hieman unohtua, että kuka se lauman pomo taas olikaan, mutta kun Indis asiasta hieman muistuttaa, niin hyvin kyllä Milli tyytyy "kohtaloonsa" lauman nuorimpana :)


Lisää kuulumisia kirjoittelen heti, kun Kerppu synnyttää pikkuisensa ja sitten onkin myös kuvasaastetta luvassa!!