9.10.2013

Syksyn satoa

Viime kirjoituksesta onkin vierähtänyt taasen tovi..

Rottalassa on ehtinyt tapahtumaan kaikenlaista, on tullut lisää vauvoja, juustomaahan on siirtynyt asukkaita, uusia asukkaita tullut muista rottaloista ja näyttelyissäkin on käyty.


Aloitetaan vaikka näistä uusista vauvoista, niistä on aina mukava puhua :)

18.9 pyöräytti Jahka toisen poikueensa ja tällä kertaa saatiin koko pesueellinen pikkuisia mäyriä <3
Isukkina toimi oma kasvattini Hodari, joka tuli meille kyläilemään sijoituskodista. Aluksi näytti siltä, ettei tämän parin lemmenpuuhista tule yhtikäs mitään, mutta onneksi jaksoin odottaa ja lopulta odotus palkittiin. Jahka pyöräytti maailmaan 12 pientä rottasta, joista yksi oli kuollut synnytyksessä. Päätin karsia poikueen koon 9, että Jahkalla varmasti riittää maitoa kaikille ja jokainen poikanen saa hyvän startin elämälleen.
Meillä on ikää vasta 3vrk.

 
Eileen juoksutin pikkuisia sohvalla ja jonkin aikaa ne jaksoivat kirmata ympäriinsä,kiipeillä olkapäälle jne. ennenkö uni iski, tässä muutama kuva unisista pikkuisista.
Tyyli vapaa
 
Onko mitään söpömpää??
 
 
 Jahkan lisäksi myös Pöhkö (Peltopähkämö) on pyöräyttänyt pikkuisia lapsosia, isukkina toimi sama sijoitusuros, kuin mikä Jahkankin poikueessa. Pöhkön pikkuiset ovat vasta viikon ikäisiä ja alkavat pikkuhiljaa tutkimaan ympäristöään.


Tytöt, ikää n.viikko

Pojat, ikää n.viikko
 
Pöhkön lapsosista vielä neljä tyttöä ja yksi poika etsivät sitä omaa ihmistään. Toivottavasti jostain löytyy koti näille valloittaville pikkuisille :)

Rottalamme on saanut uusia asukkaita, kun Elina P. rottalasta muutti meille russian blue tyttönen Alias Basilika eli Pasi. Sanzun rottalasta meille tupsahti pieni s-mink/badger tyttönen ilostuttamaan ja saatiimpa poikatiimiinkin hieman vahvistusta, kun Janinan rottalasta kotiutui minulle Ratazana's Hentoristikiitäjäinen, kaverien kesken Hemmo. Kaikki lapsukaiset ovat menneet oikein mukavasti uusiin laumoihin ja suuremmilta nahisteluilta ollaan vältytty :)

Ai niin joo, näyttelyissä on myös käyty, päällimmäisenä mielessä vieläkin on tähti jonka sain omalle kasvatilleni, se lämmitti mieltä todella paljon! Agissa ja petissä on tullut myös ihan kivasti menestystä ja seuraavia näyttelyitä odotetaankin jo todella innolla!! :)

Ja jottei totuus unohtuisi, niin tottakai niitä surullisiakin tapahtumia on ollut. Juustomaahan on siirtynyt Nikke ja Kosto, kaksi hurmaavaa poikaa <3
Molemmilla herroilla on ikuisesti paikka minun sydämessäni!!

26.6.2013

Vauvoja, niin monenlaisia

Vihdoinkin meidän rottalassa alkaa tapahtumaan! :)
Jahkan ja Kastoen rakkaudet syntyivät 9.6 ja siellä on vihdoin ja viimein niitä kauan odotettuja badgereita!! <3

Kuvassa koko pesua viikon ikäisinä, nyt niillä on jo silmät auenneet ja dunassa alkaa olemaan melkoinen vilske ja vilinä.

Pojat rivissä, keskimmäinen poika vielä vailla omaa kesyihmistään

Sitten toiseen pesueeseen, joka syntyi Annen luona hyvinkäällä. Tämä pesue olikin sitten melkoinen ylläripylläri poikue. Ensiksi Anne laittoi minulle viestiä "onneksi olkoon, siellä on huskyja", ensi reaktio mulla "voi nyt v*tun v*tun V*TTU!!!" ja ei muuta kun kauheaa paniikki puhelua Annelle. Loppujen lopuksi selvisi, että poikasilla on satula eli ne olisivatkin husky-stripedia, noh ei tämä vaihtoehto ollut sen parempi. Kun poikasille tuli hieman ikää, alkoi kuviot näkymään ja huomasimme ettei poikasilla ollut laukkia. HUH!! Ne ovatkin hoodedia, tosin ei niitäkään oltu tilattu mutta pienempi paha se oli kuin husky tai husky-striped. Lapsoset kasvavat nyt Annen hellässä huomassa ja muutama tyttönen on vielä vailla omaa kotiaan.

ylläripylläri lapsukaiset
 
Ja vauvajutut senkun jatkuu..
Milli ei kovista yrityksistä huolimatta tullut kantavaksi, joten yhdet mäyrälapsoset jäivät nyt jälleen syntymättä. Millillä ikä alkaa tulemaan vastaan, joten en enää edes yritä sitä astuttaa vaan saa rouva siirtyä eläkkeelle.
Sirpa ja Bobo on viettänyt yhteisen yön melko kipakoissa tunnelmissa, ensin Sirpa meinasi antaa Bobollo turpaan, mutta lopuksi kuitenkin lämpesi tälle herrasmiehelle. Nyt sitten odotetaan Sirpan vatsan kasvamista ja toivotaan lisää mäyriä syntyväksi.
Tässä kuussa olisi tarkoitus astuttaa myös Lymy, tämä tyttönen on jo kerran saanut yhdet poikaset ja nyt olisi toisten poikasten aika. Syntyväksi odotetaan irish ja badger lapsosia, tosin badgerit todennäköisesti tähdelle varustettuna.
Tässä tuntee itsensä kauheaksi tehtailijaksi, kun poikasia suunnittelee koko ajan, mutta pakko se on kun naaraat ovat yhtäaikaa astutusiässä ja nyt on näyttelyistäkin kesätauko.

Ei muuta kun toivomaan vauvantuoksuisia tuulahduksia tänne :)

16.5.2013

Juustomaa sai uusia asukkaita

Jälleen on rottala kutistunut pienemmäksi :(
Tällä kertaa oli aika lähteä Stepin ja Proteuksen. Stepin lopettaminen otti todella koville, en edes muista milloin rotan lopettaminen olisi tehnyt noin kipeää.

Tarina Stepistä:
Steppi kotiutui minulle Cicabo's rottalasta vuonna 2011. Olin lähtenyt omien rottieni kanssa PetExpoon näyttelyihin ja erehdyksissäni aloin katsetelemaan, että minkäslaisia poikasia sinne on tuotu myyntiin. VIRHE! :D Siellä kuljetusboksissa kökötti musta karvapallo, joka vei minun sydämeni. Ilmoitin Lefulle että tahdon kyseisen neidin itselleni ja niin Steppi muutti meille. En olisi voinut ikinä aavistaa millaisen rotan itselleni sain, vaikka Lefu minulle jo varoitteli että "tällä tytöllä on sitten luonnetta" :D
Steppi sopeutui uuteen laumaansa aivan loistavasti, vaikka välillä yrittikin vähän isotella vanhemmille naaraille. Jonkin ajan päästä vanhemmista naaraista aika jätti ja Stepistä tuli lauman pomo ja aivan loistava sellainen! Se otti kaikki uudet tulokkaat avosylin vastaan ja katsoi ettei ketään kiusattu. Sillä oli auktoriteettiä, jota kukaan ei käynyt uhmaamaan vaikkei Steppi kooltaan mikään suuri naaras ollutkaan, kuitenkin poweria löytyi sitäkin enemmän ;) Tämän sai nähdä mm. Jahka joka kävi muutamaan otteeseen napsimassa Steppiä pyllystä ja niskasta. Steppi pariin otteeseen varoitti "nyt et kuule tiedä mitä olet tekemässä, joten sinuna lopettaisin", ei mennyt Jahkalle varoitus perille ja niin Steppi antoi sitten selkään niin, että Jahkalla oli poski ja niska täynnä pieniä haavoja. Tosin oppipa tuosta sitten kerralla, eikä sen jälkeen enää kertaakaan ollut mitään nahisteluja.
Ihmisiä kohtaan Steppi oli mahtava! <3
Se oli ensimmäisenä vastassa, kun häkin luukun aukaisi ja nuolemassa/maistelemassa sormia :)
Jos Stepin otti olkapäällä, alkoi se jossain vaiheessa nyppimään minun korvanlehtiäni :D
Todella ihanasta ja suuresta persoonasta oli siis kyse <3 <3
Sinua tulee Steppi suuri ikävä!


R.I.P Cicabo's Step Up 31.01.2011 - 06.05.2013
 Siten toiseen meiltä lähteneeseen rottaseen eli proteukseen.
Olen itselleni antanut luvan pitää aina yhtä härpäkettä ja Proteus oli minun tämän hetkinen härpäke.
Se oli musta dumbo poitsu, joka varustettu suurella persoonalla :)
Rohinoiden takia, tästä pojasta oli kuitenkin pakko luopua :(
Heippa Proteus, meidän laumassa on nyt sinun kokoisesi aukko <3

Mäyrät, mäyrät, missä on ne mäyrät??

Siinäpä se kysymys tulikin "missä on mun mäyrät?!?", jotta kysyn vain!!
Niinkun edellisessä tekstissä kerroin, niin Säde lähti virven luokse miehelään maaliskuussa. Noh, sieltä kotiuduttiin ja eipä ollu tuliaisia masussa ei :(
Päätin sitten nakata säteen omaan urokseni kanssa yhteen ja melkoinen tovi saatiin odotella ennenkö tyttönen tuli kantavaksi, sitten vihdoin ja viimein Säde pyöristyi ja jäätiin odottamaan poksahtamista. Juu, poikaset syntyivät ja kaikki kuolleena!! Kyllä pisti sitten ketuttamaan oikein urakalla! >: /

Olisko nyt mitenkään mahdollista, että asiat voisivat alkaa rullaamaan eteenpäin ja saataisiin lisää pikkuisia mäyriä maailmaan?!?
Viimeksi tässä rottalassa on mäyriäisiä syntynyt joulukuussa! Miettikää!! JOULUKUUSSA!!
mutta eipä se auta kuin jatkaa vain eteenpäin ja toivoa parasta..

Ensi viikonloppuna olisi sitten vuorossa Nivalan näyttely, katsotaan mitenkä siellä menee :)
Ihanaa nähdä taas rottaihmisiä, siitä tuntuu olevan pieni ikuisuus, kun oon päässy niiden kanssa kasvotusten juoruamaan. Samalta reissulta lähtee Nikke Annen luo naisiin ja toivotaan että syntyisi pikkuisi russian blue muksuja :)

24.3.2013

Ei menny niinku strömsös

Niin, ei menny kaikki asiat nyt niinkun olin ajatellut..
Kauni mink/badger tyttönen Milli lähti Nakkilan näyttelystä Roosan luo miehelään, jossa sitä odotti komea herra nimeltään Ratsian Pelastusrengas (Olavi). Parilla oli heti synkannut ja pikkuisia badgereita odoteltiin innolla. Milli alkoikin pikku hiljaa pyöristymään ja varmuus pikkuisista mäyristä kasvoi. Viimein koitti se päivä, että Roosa ilmoitti minulle Millin alkaneen synnyttämään. Olin todella innoissani näistä muksuista, sillä pikkuisia badgereita on taas odoteltu jonkin aikaa. Surukseni Roosa kuitenkin ilmoitti, että poikasia syntyi vain kolme, joista kaksi kuolleena. Tiesin, että tämä yksi ei välttämättä pidä Millin maidon tuotantoa käynnissä, silti toivo eli että josko sittenkin. Poikanen kasvoi ja Roosan luona syntyi toinen poikue, josta saatiin lisää poikasia Millin hoidettavaksi. Milli ottikin "vieraat" poikaset hyvin vastaan ja alkoi niitä imettämään. Kaikesta tästä huolimatta, tämä Millin oma poikanen menehtyi :((
Tämä on niitä hetkiä kasvattajan arjessa, jotka havahduttavat ja suoraan sanottuna v*tuttavat!!
Sen tiedän, että Roosa on varmasti tehnyt kaikkensa että pikkuinen pysyisi hengissä, kiitos hänelle siitä <3
Nämä vain ovat sellaisia juttuja joille ei voi mitään, vaikka tahtoisikin.
Toivottavasti tulevien poikueiden kanssa olisi parempi tuuri. Harmittaahan se, kun noin kauniista naaraasta kuin Milli ei saanut kuin yhden poikueen, mutta näin nyt vain kävi ja siihen on tyytyminen :/

Sitten hieman positiivisempiin asioihin, sillä näyttelyihin.
23.3 tuli käväistyä Littoisissa asti näyttelyissä ja olihan se rankka reissu, kun istui melkein 8 tuntia autossa päivän aikana ja siihen kaikki näyttely touhut päälle, kyllä uni maistui kun vihdoin pääsi kotiin. Zzzzzzzzz
Menestystäkin tuli, kun pikkuinen Melaina tyttönen hurmasi Saijan ja näin ollen oli Pet Rop1, tuomarin suosikki ja paras junior, kera kuman :) myös pikkuinen Sirpa sai kuman, joten mun junnut loistivat tällä kertaa. Virallisella puolella kaikki ilmotut eläimet saivat L2 ja sain taas lisää rekattavia eläimiä. Samalta reissulta russian blue tyttönen Kerttu lähti miehelään Annen luo ja rex,black/badger tyttö Säde lähti miehelään Virven luo. Molemmat kotiutuvat minulle takaisin 6.4 ja toivottavasti heillä on minulle pikkuisia tuliaisia masussa :)
Huhtikuussa siis odotetaan syntyväksi russian blue ja black vauvoja, kuviossa irish ja berkshire, sekä mink ja black lapsosia kuviossa badger. Kertun lapsoset kasvavat Salliksen luona Ilmajoella ja Säteen mukulat minulla kotona.

Mitäs vielä...
ai niin, Maisa pyöräytti maailmaan kahdeksan pikkuista rottasta ja niille tulikin ikää nyt neljä viikkoa. Muutama pikkuinen etsii vielä sitä omaa ihmistään :)

13.2.2013

Rottalan arkea

hups hups, kun viime tekstistä onkin vierähtänyt taas aikaa *hävettää* :(

Hmm, nyt pitää oikein miettiä mitäs kaikkea meidän rottalassa on ehtinyt tapahtumaan joulukuun jälkeen..
Lymyn ja Lipun rakkauden hedelmät näkivät päivänvalon tammikuussa, kovasti odotin syntyväksi russian blue naperoita, mutta niitä ei sitten syntynyt ainuttakaan :( Onneksi kuitenkin naperot ovat russian blue kantajia, joten päästään taas hieman eteenpäin projektissa russian blue/badger :)

Salliksen luona sijoituksessa oleva Maisa (s-ba/ir) tyttönen on minun luonani miehelässä ja sieltä odotetaan syntyväksi taas lisää materiaalia russian blue/badger projektia varten!

Suruakin on ollut meidän rottalassa, sillä Hattivatti lähti n. viikko sitten juustomaille aivan yllättäen :(
Poika on aikaisemmin jo hieman rohissut, mutta se lähti antibioteilla pois, nyt kuitenkin rohina palasi ja vei pojan mennessään hyvin hyvin nopeasti :(
Suuren suuren aukon meidän laumaan kyllä Hattis jätti, oli se sen verran iso persoona, semmoinen sylilöllykkä ja mamman oma agihirmu.
Lepää rauhassa AgiCh Hattivatti
R.I.P Hattivatti 27.2.2012 - 6.2.2013


Mitäs mitäs vielä..
Niin joo!! Meidän teräsmummu Steppi täytti tammikuussa kunnioitettavat 2-vuotta. Go Steppi!!
Ja muoria ei kyllä ikä paina vielä yhteen, ei ole rohissut tai muutenkaan sairastellut, joten sitten kun muorista aika jättää tulee se olemaan todella iso kolaus :( Toivotaan kuitenkin että muori vielä olisi minun ja muiden rottasten ilona. Steppi on ollut kyllä iso persoona, en ikinä olisi voinut uskoa että jollakin rotalla voi olla noin omanlaisensa persoona. Steppi on meidän rottalan Justiina, joka on pitänyt kaikki muut rotat kyllä kurissa ja nuhteessa, eikä kukaan ole koskaan edes yrittänyt ottaa Stepin pomon paikkaa. Lisäksi että Steppi on pomo, puolustaa se aina uusia tulokkaita jos joku meinaa niitä kiusata eli Steppi on pomona mitä parahin!!
Saa nähdä kuinka meillä naaraslaumassa kemiat muuttuu sitten, kun noin iso persoona sieltä poistuu.

Meidän rottalaan on tullut myös uusi siimahäntä, nimittäin Nikke :)
Tuo pikkuinen russian blue/berkshire poitsu kotiutuu minulle Zaya's rottalasta, puhun sanalla kotiutuu sillä pikkuinen Nikke asustelee vielä Azuskan luona. Todella ISO KIITOS Annelle, kun on huolehtinut tästä pikkuisesta poitsusta sen aikaa, että minä pystyn sen itselleni ottamaan :)

Tämmöistä tällä kertaa, josko seuraava postausta ei tarvitsisi odottaa niin kauan kuin tätä xD